Muutama sananen minusta :
Kasvoin ainoana lapsena kodissa jossa aina oli koira.
Niinpä oli itsestään selvää
että omaan kotiini hankkisin
sitten myös oman koiran. |
 |
Ensimmäinen koirani,
Tanskandoggi Great- Golden's Fixtern
valloitti kotini yli kaksikymmentä vuotta sitten.
Pari vuotta myöhemmin Tanskandoggeja
oli kotonani jo kolme, ja
ensimmäinen Old Chum's pentue syntyi 18.12.1988. |
|
Tästä pentueesta ilokseni jäi
sekä luonteeltaan ja että muilta ominaisuuksiltaan ihastuttava,
unohtumaton
FIN MVA Old Chum's Amazing Lady. |
|
1992 elämäämme tuli
kääpiösnautseri Willhelmiinan Xanthippa.
Tippa oli, hyvässä mielessä,
varsinainen jättiläinen pienessä kehossa,
ja sopeutui hienosti doggilaumaamme. |
|
Ensimmäinen Kiinanharjakoira,
karvaton tyttö,
Great-Body's
Fabulous Funny,
liittyi laumaamme 1995. |
|
Hyvin pian tämä "kummallisen
näköinen hassu otus" hurmasi minut täysin.
Niinpä tällä hetkellä olohuoneessani ( ja
kaikissa muissakin huoneissa : ) ),
vilistää suuri lauma harjakoiria ja kaksi kääpiösnautseria.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi
Kasvatustyöni on ollut, ja tulee jatkossakin
olemaan, pienimuotoista, koska koirat ovat minulle osa perhettäni.
Pyrkimykseni on kasvattaa terveitä, tyypillisiä
rotunsa edustajia, joille toivon löytäväni pysyvät
rakastavat kodit.
Toki jokaista pentuetta suunnitellessa mielessä
kajastelee jotain uskomattoman upeaa, huikeaa ja täydellistä,
mutta tärkeintä kuitenkin on että syntyisi terve
ja iloinen pentue.
Toivon myös että kasvattamani pennut
ovat kaikkein kauneimpia, tai ainakin rakastettavimpia koiria
maailmassa omille ihmisilleen!
Siinäpä se..."pähkinänkuoressa".
Toivottavasti viihdyt sivuillani!